torstai 24. marraskuuta 2016

Vapaaehtoinen ilmoittautunut

On kauhiasti kaikkia menoja, kokouksia, tutkimuksia, juoksevia asioita, joitten perässä pitäs yrittää pysyä.
Ompelija-käsityöläisyrittäjän joulunalukseen "vapaa-aikana" kuuluu nämä...



Myös nyt on kuulunu tämmöstä...



Eli lähin mukaan mm. nuorisoseuran johtokuntaan. Nuorisoseuramme täytti viime kesänä 100 vuotta ja on ollu aikalailla uinuva pitkähkön ajan ennen viime kesää. Nyt meitä nuoria lähti muutama mukaan, asukkaat kun tällä kylällä väkisellä vähenee ja ikääntyykin. Nuorempiakin on kyllä kylällä, mutta nykysin harvempi tuntee tärkeäksi tehä vapaaehtoistyötä kylän virkistystoiminnan hyväksi, harmi. Mutta toivoa ei menetetä.
Olen myös lähteny tänä syksynä mukaan maa- ja kotitalousnaisten johtokuntaan ja oman kylän kyläseuran hallitukseen, ja muutaman vuoden oon ollut myös jonkin verran lasten koulun vanhempaintoimikunnassa.
Pitkään vastustelin "kiusausta" (siis halua) lähtä mukaan tämmösiin juttuihin, kun tässä talossakin oli sen verran hommaa. No nyt kun on isoimmat urakat tehty, voi yrittää tämmöstäki. Entisessä kotipaikassa oltiin kylän aktiiveja jo seittemisen vuotta, joten into tähän kyllä on.

Ja sitte pikku kurkistus, että mies on taasen rakentanu opiskelun ohessa. ja meillä käytetään purkutavaraa monessa kohti <3 tässä näkkyy entisiä vintinportaita ja vintinportaiden alle johtanutta ovea; vintille ne pääsi takasin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti