maanantai 29. toukokuuta 2017

Kesään valmistautumista





Olis jo korkia aika päästä istuttelleen, mutta ens viikolle taitaa mennä, että uskaltaa ees kasvihuoneeseen mittään viiä. Pottu saatiin tehtyä lauantaina lasten avustuksella, tytär oli mun sijasta ohjurina isännän ollessa se vetojuhta. Tänä vuonna laitettiin pottupenkkien sekaan muutama rivi härkäpapua (aiemmin olleet omana penkkinä), kun luin jostain vanhasta kirjasta, että niitä kannattaa viljellä rinnakkain. Tuli opiskeltua kevättä ootellessa näitä rinnakkain- ja vuoroviljelyasioita enempiki, saa nähä miten onnistun kasvimaalla niillä ohjeilla. Ku meillä siis kasvatetaan luomusti kaikki. Naapurien peltoja valitettavasti myrkytetään, joten sieltä osamme saahaan kuitenki :(





On myös tullu päntättyä, kun on niin rajottunutta meikäläisen toukotyöt. Kanat ja kukko tulevat, yhen kesän tauon jäläkeen, meille loppuviikolla. Piti siis lukasta taasen muistin virkistykseksi niitä asioita; mulla kun ei siis oo kokemusta eläinten kanssa elämisestä kuin vasta näistä mun omista, niin ei vielä oo ihan selekäytimessä kaikki. Mesiläisistä on isäntä huolehtinu meillä, mutta ei haittaa vaikka itekki jotaki tietäsi.

Vuohien mökki eli laitumelle rakennettava suoja on seinä- ja kattolaudotusta vaille valamis. Mansikkamaa on tekemistä vaille valamis :P

perjantai 26. toukokuuta 2017

Kuttuja ja kattoja

Ei meinaa joutaa kirjottelleen, ku pittää niin ahkerasti kattua, ku isäntä rakentellee.

Tässä oli vielä valamistumassa vuohiaituus.



Ja kuinka sitte kävi...



Meillä oli ongelma. Vain toinen aituuksen sisäpuolella. Nuorempi vetäs mahan sissään ja putkahti pois. Ei onneksi lähe kauas, kun äityli on niin tärkee sille :)

Aituus on vielä vähä kesken, pittää hakia vielä yks lautakuorma isolta kirkolta, kuhan on muutenki asiaa sinne asti. Mutta tää osa voi olla jo käytössä. Mökkiä ei myös päästy vielä alottaan, ku molemmat sahat on särki. Siihen on jo puutavaraa; talon katosta säilytetyt vanahat kattotuolit ja muuta purkutavaraa, joissa pittuus riittää.



Aitasta taiski olla jo puhetta, että isäntä sen kengitti. Nyt on myös katto tevon alla.





( kuvattu työnjohtajan tuolista käsin :D tai siis yhellä käellä)

Ja tässä vähä muitaki kuvia, ei vielä kovin oo viheriää.









Kuvassa yllä on meiän vadelmamaa, poika ajaa haravointiroskaa katteeksi. Ja tuo törsöttäjä on meiän maalinkeittotynnyri.

tiistai 9. toukokuuta 2017

Kesän ootteluhommia


Taannoin paisteltiin aijanseipäitä. Siis hiillostettiin maahan tulevat päät lahoamisen estämiseksi.


Sitte leikattiin ompelijalta käsi; korjattiin entistä ehommaksi. Lastan kanssa käsi käyttökiellossa eletään kesäkuulle asti.


Sitte keksittiin ykskätisen harava, koska ykskätinen ei ossaa olla jouten, eikä halua, jos ei oo pakko :) Lainattiin vikatteesta irrotettavaa kahvaa.


Sitte ku ei pääse aituuksia vielä rakentaan, niin mies kengitti ajankuluksi maan nielemän aitan. Helmat uusitaan myöhemmin ja katto on tulevan kesän heiniä; talven ja kevään myskyt on repineet pressutkin jo tyystin.


Aitan alla olevan maakellarin katto oli jo paikon läpinäkyvä (nyt on vielä vähä enempi), joten otti ja purki senkin, jätti käyttökelposet osat paikolleen. Aikojen saatossa on maakin katon alta hävinny, kissojen vessanaki ollu :D


Ei näytä pihakaa järin mieltäylentävältä. Viime syksynä naapuri kävi kaivurilla muotoileen vähän kaatoja talosta poispäin. Porraskuistinki mies jo kerkesi yks päivä alotella.

Mutta ens viikolla tullee kuulema kesä!