maanantai 29. toukokuuta 2017

Kesään valmistautumista





Olis jo korkia aika päästä istuttelleen, mutta ens viikolle taitaa mennä, että uskaltaa ees kasvihuoneeseen mittään viiä. Pottu saatiin tehtyä lauantaina lasten avustuksella, tytär oli mun sijasta ohjurina isännän ollessa se vetojuhta. Tänä vuonna laitettiin pottupenkkien sekaan muutama rivi härkäpapua (aiemmin olleet omana penkkinä), kun luin jostain vanhasta kirjasta, että niitä kannattaa viljellä rinnakkain. Tuli opiskeltua kevättä ootellessa näitä rinnakkain- ja vuoroviljelyasioita enempiki, saa nähä miten onnistun kasvimaalla niillä ohjeilla. Ku meillä siis kasvatetaan luomusti kaikki. Naapurien peltoja valitettavasti myrkytetään, joten sieltä osamme saahaan kuitenki :(





On myös tullu päntättyä, kun on niin rajottunutta meikäläisen toukotyöt. Kanat ja kukko tulevat, yhen kesän tauon jäläkeen, meille loppuviikolla. Piti siis lukasta taasen muistin virkistykseksi niitä asioita; mulla kun ei siis oo kokemusta eläinten kanssa elämisestä kuin vasta näistä mun omista, niin ei vielä oo ihan selekäytimessä kaikki. Mesiläisistä on isäntä huolehtinu meillä, mutta ei haittaa vaikka itekki jotaki tietäsi.

Vuohien mökki eli laitumelle rakennettava suoja on seinä- ja kattolaudotusta vaille valamis. Mansikkamaa on tekemistä vaille valamis :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti