torstai 28. maaliskuuta 2019

Kevättä pinnassa

Sain minäki kevväisen sisustuspuuskan. Talo valamistu, johtusko siittä. Mattoja piti alakaa tekemään ja oon alakanu jo suunnitella taulujen ja valokuvien seinälle ripustamisen alottamista. Joten neki on melekeen jo seinällä.
Etteinen oli siis viimenen tila, joka nyt valamistui niinku se nyt hetkeksi jää. Maalaillaan vielä valakosia, kuha ei ihan mittää muuta tekemistä keksitä. (Pellavaöljymaali ku kestää kuivaa jonku hetken, nii siihen kerkiää sotkia ittesäki jo sitä ootellessa; oomme tojennu.) Paneelit siis maalattiin latallaan, hirviä homma ja pino oli se. Kuvassa on just maalattu ikkunan- ja ovenpielet ja vähä joitaki pikkukohtia, siksi mm. kengät on arkun päällä ja lehet suojana. Tapetti löyty tuttavalta hintaan 5€/säkki, jossa oli 7 rullaa tuota ja monta rullaa muutaki, joita oon käyttäny tekstaukseen. Ei siis itku pääse, jos vaikka sattus, että joku pikkumies esimerkiksi suklaakäsillään nojjaisi seinään :D Oven sisäpuolen väriä ei oo vielä osattu päättää, joku väri pitäs melekein olla, on liian valakosta. Ehotelkaapa? Ulukoa se maalataan roslaakimahongilla eli jotakuinki mustaksi. Lattianki maalaan uusiksi kesällä, tuommosella suklaanruskialla ja pirttiinki päätettiin vaihtaa lämpimän sävynen väri. Joha siitä taitaa viis vesikessää olla, ku pirtin lattia pois käytettiin, puhistettiin ja uuestaan paikollaan maalattiin, on vähä jo ryppyjä tullu.



Jaa, otetaanko tähän välliin tämmönen throwback-thursday-hommeli, että muistellaan vähäsen vanahoja taasen...


Tässä pirtti kesällä 2014. Hirrenvaihtua tuli, mutta lattia oli kunnossa, vaikka multapenkki oliki.



Tässä meiän asumus pirtin korjuun aikana. noin 15m2 kamari, jossa kaikki me nelijä siis asuttiin. Mikrolla ruoka (onneksi minun ihana äiti teki aina kaupunkireissuilla meille kotiruokaa rasiatolokulla mukkaan, ettei ihan tarvinu saarioisten äitien ruuissa olla kuukautta) Ja lämmin kesä se oli, että käytännössä tuolla vaan tartti syyä ja nukkua. Lapsetki taisivat viettää mummulassa pitkiä pätkiä tuona aikana... Hyvin tässä pärijäsi :)


Tässäpä pirtin lattia on saatu paikolleen puhistettuna. Hirviä homma oli +30 asteessa puhistaa, laskin että työviikko siinä meni, molemmat ranteet ja selekäki - ja monta purkkia appelsiinimehua.


Tässä on sitte ensimmäinen ateria pirtissä kamariasumisen jäläkeen, piknikkiliinat ja kaikki. Oliha se!

No palataanpa tähän päivään taas.


Vessaan matto tulossa. Kuteeksi leikattu kuteet eli vaatteita, hehheh.


Kamariinki uus matto. Nämä oli trikookudetta kerältä. Ostin nämä, ku asuttiin vielä Tyrnävällä eli aika kauan saivat marinoitua aitassa... Ja tästä tuli sen kokonen ku kuteet riitti (noin 1,5m halk), isompi ois saanu olla.


Kevättä näkkyy olevan ikkunoijenki pinnassa, mrh.




Ja mullan pinnassa tietysti kans! Maisseja pakko kokkeilla taas. Ylemmässä tomaattivauvoja.

No jaa, ois mulla muutaki vuodatusta vielä, mutta olokoon nyt; tuli jo tuota asiaa.



1 kommentti:

  1. Siellähän näyttää raikkaalta! Maisseja! Mulla on kylvettynä perus ruusu- ja kukkakaaleja sekä chilit ja paprikat. Purkissa myös inkivääriä ja kurkumaa muhimassa, tarkistin tässä että on ne ihan ok näkösiä ne juuret vaan eivät vain vielä oo saaneet puskettua ittiään pinnalle. Lupasin itelleni kasvihuoneen ens kesäksi, jospa ne siellä ehtisi tommoset eksoottisetki yksilöt paremmin. Sitte on vielä kurkut ja kurpitsat outtamassa kylvöä, liian aikasin kylvettynä ehtivät röntylöiksi ennen ku uskaltaa ulos viiä. Joonas tullee jo hulluksi taimien kanssa, ne on vallanneet koko etteisen. 😁

    VastaaPoista